Näytetään tekstit, joissa on tunniste pullat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pullat. Näytä kaikki tekstit

21.9.2011

Omenainen bostonkakku

Uusimmassa Me Naisissa oli pullapainotteiset ruokasivut. Sieltä löytyi omenabostonkakun resepti, ja koska keittiöstä löytyi kaikki, aivan kaikki omenabostonin ainekset, en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä. Koska lehti on jo mennyt kiertoon ja heitin muutenkin täyteainekset näppituntumalta, en laita tarkkoja määriä tähän. Tämä on todella hyvä keino saada omenat käyttöön, maku on mehevä ja raikas (jos pullasta voi näin sanoa). Pullataikinan resepti löytyy korvapuustipostauksesta, mutta laitan sen myös tähän. Bostoniin tulee siis puolikas taikina.


OMENABOSTONKAKKU


2 ½ dl maitoa
½ pala hiivaa
3/4 tl suolaa
3/4 dl sokeria
1 tl kardemummaa
n. 450 g vehnäjauhoja
3/4 dl öljyä



Täyte:
voita
(fariini)sokeria
kanelia
omenoita (ehkä 3 isoa tai 5 pientä)
rouhittuja manteleita


Viimeistelyyn:
1 kananmuna
raesokeria


Munattomaan viimeistelyyn:
sokerivettä, siirappia tai sulatettua voita




Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon sokeri, suola ja kardemumma. Lisää n. puolet jauhoista ja suurin osa öljystä ja sekoita. Lisää toinen jauhosatsi ja loput öljystä. Alusta taikinaa niin, että se on sopivan kimmoisaa ja irtonaista. Jätä kohoamaan liinan alle n. tunniksi.


Kumoa taikina jauhotetulle leivinalustalle ja kauli siitä levy. Voitele levy voilla ja tupruta päälle kanelia ja (fariini)sokeria. Kuori ja raasta omenat ja levitä raaste taikinalevylle. Lisää vielä mantelirouhe. Kääri levy napakalle rullalle ja leikkaa veitsellä tasakokoisiin osiin.



Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan reunat. Asettele rullapalaset pystyyn vuokaan.


Päätypalaset tuolla kello yhden ja kahden kohdalla olisi voinut laittaa myös toisinpäin!
Anna kakun kohota vielä hetki liinan alla, esim. uunin lämpiämisen ajan. Voitele kananmunalla (tai munattomalla vaihtoehdolla) ja ripottele päälle raesokeria. Paista 175 asteessa n. 30 minuuttia.


Perheen pullahiiret ottivat osansa.

11.3.2011

Korvapuustit appelsiinilla ja ilman

Leivon usein pullaa. Peruspuustit ovat kuitenkin alkaneet kyllästyttää, ja yritän silloin tällöin kokeilla jotakin uutta pullarintamalla. Yleisön pyynnöstä pellillä täytyy kuitenkin olla aina myös normaalipullaa. Taikinan olen tähän asti tehnyt aina äidiltä saadulla reseptillä, mutta nyt tein osan puusteista appelsiinituorejuustotäytteellä. Maku oli raikas eikä liian makea, eli teen appelsiinipuusteja taatusti toistekin. Maustetulla rahkallakin voisi kokeilla, tehdä bostonkakkua, laittaa taikinaan appelsiinimehua (tai sitä tuorejuustoa)... Katsotaan, mitä variaatioita saan aikaan!


KORVAPUUSTIT


5 dl maitoa
1 pala hiivaa
1 ½ tl suolaa
1 ½ dl sokeria
2 tl kardemummaa
n. 900 g vehnäjauhoja
1½ dl öljyä


Väliin:
voita
(fariini)sokeria
kanelia


Vaihtoehtoisesti:
appelsiinituorejuustoa


Viimeistelyyn:
1 kananmuna
raesokeria


Munattomaan viimeistelyyn:
sokerivettä, siirappia tai sulatettua voita


Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon sokeri, suola ja kardemumma. Lisää n. puolet jauhoista ja suurin osa öljystä ja sekoita. Lisää toinen jauhosatsi ja loput öljystä. Alusta taikinaa niin, että se on sopivan kimmoisaa ja irtonaista. Jätä kohoamaan liinan alle n. tunniksi.


Jaa taikina kahtia, vaivaa hetki ja kauli levyiksi. Levitä toiselle levylle voita, sokeria ja kanelia ja toiselle appelsiinituorejuustoa. Rullaa tiukoiksi rulliksi ja leikkaa vinottain puusteiksi. Nosta puustit pellille ja paina jokaisen puustin keskelle syvä kuoppa. Anna kohota liinan alla. Voitele munalla (tai munattomalla vaihtoehdolla) ja ripottele päälle raesokeria. Paista 225 asteessa n. 10 minuuttia.


Tavallinen puusti.

Appelsiinipuusti.