Tällä Yhteishyvän ohjeella tuli tehtyä eilen mozzarellabroileria. Muistan meillä tehdyn tätä kerran aiemminkin, mutta silloin meiltä puuttuivat olennaiset cocktailtikut. Kokonaisuus levisi silloin kuin Jokisen eväät, mozzarellakin suli paistinpannulle aivan kokonaan. Siitä ärsyyntyneenä ostin niitä tikkuja, ja eilen ne pääsivät käyttöön. Pannun sijasta laitoin fileet uuniin, ja juusto pysyi kasassa. Ohjetta muokkasin hiukan, sillä salamin sijasta jääkaapissa oli pekonia. Hyvää ja karppia, ainakin näillä lisäkkeillä!
ITALIALAISET BROILERILEIKKEET
4 (ohutta) broilerin fileeleikettä
1 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 rkl provencal-yrttiseosta
Väliin:
125 g mozzarellaa
4 viipaletta salamia (4 siivua pekonia)
tuoreita basilikanlehtiä (näitäkään ei ollut kotona, käytin kuivattua basilikaa)
Nuiji broilerinleikkeitä voipaperin tai pakastepussin välissä ohuemmiksi. Öljyä leikkeiden toinen puoli ja mausta suolalla ja yrttimausteella. Viipaloi mozzarella.
Käännä leikkeet ja nosta leikkeen toiselle puolelle viipale mozzarellaa, viipale salamia (tai pekonia) ja muutama basilikanlehti (tai kuivattu basilikaa). Taita fileet kaksinkerroin ja kiinnitä cocktailtikulla.
Paista leikkeet miedolla lämmöllä paistinpannulla tai grillaa ne täysin kypsiksi. Tarjoile grillattujen kasvisten kera.
Surinapuu (Thespesia populnea) on luultavasti intialaislähtöinen viljelty puulaji, josta valmistetaan mm. kutomapuikkoja. Hankin viime syksynä surinapuiset sukkapuikot ja nappasin niistä nimen tähän ruoka- ja käsityöblogiin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokattua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokattua. Näytä kaikki tekstit
17.4.2012
5.3.2012
Kanacurry
Pitkästä aikaa tulee tännekin uutta. Pitkä hiljaisuus on nyt ohi, kevätaurinko paistaa ja mieli teki dokumentoida tekemisiä taas tännekin.
Ulkoillessa on vielä nenä hiukan jäässä, ja sisälle tullessa Hesarin ruokasivuilta napattu kanacurry lämmitti jo pelkkänä ajatuksena. Ehkä uskalsin kerrankin laittaa tarpeeksi mausteita, sillä maku oli mainio! Saa jopa miettimään, viitsiikö tämän takia enää lähteä intialaiseen ollenkaan. Kolminkertainen nam-huuto kanacurrylle!
KANACURRY
4 broilerin rintafileetä
2 rkl ruokaöljyä (maapähkinäöljyä)
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 punainen chili (ei ollut lähikaupassa, jätin pois)
3 cm:n pala tuoretta inkivääriä
400 g paseerattua tomaattia
4 dl kookosmaitoa
1 tl kurkumaa
1 tl paprikaa
1 pieni kuivattu chili murskana (käytin Santa Marian Hot Chili -hiutaleita)
1 tl suolaa
1 rkl palmu- tai fariinisokeria
2 rkl garam masalaa
2 dl paahdettuja cashew-pähkinöitä
1 ruukku tuoretta korianteria hienonnettuna (ei ollut lähikaupassa, korvasin jauhetulla korianterilla)
Leikkaa fileet isohkoiksi kuutioiksi, hienonna sipuli ja valkosipuli. Poista chilistä siemenet ja hienonna hedelmäliha. Kuori ja hienonna inkivääri.
Kuumenna öljy pannulla ja ruskista broilerikuutiot. Lisää pannulle hienonnetut ainekset ja paista välillä sekoittaen, kunnes ne hieman pehmenevät.
Lisää paseerattu tomaatti, kookosmaito ja mausteet sokeriin asti (tässä vaiheessa kuivattu korianteri kehiin!). Anna curryn kiehua hiljalleen, kunnes kana on kypsää ja kastike saonnut.
Lisää lopuksi garam masala ja pähkinät. Anna hautua hetki. Tarkista maku. Lisää hienonnettu korianteri vähän ennen tarjoilua.

14.10.2011
Siskonmakkarapaistos
Heti, kun ilmat kylmenevät, alkaa tehdä mieli makkaraa. Paras yhdistelmä on pannulla paistettu makkara+chilijuurekset+jogurttikastike. Onneksi juureskausikin on alkanut, ja kävinkin jo fiilistelemässä lähikaupan lanttuvalikoimaa. Eilen tein ihan hatusta vedetyllä reseptillä siskispaistosta. Tämä on sellaista perushyvää arkimättöä, johon saa kivasti heiteltyä kaikkia sekalaisia juureksia ja vihanneksia, esimerkiksi papuja (unohtuivat tällä kertaa pakastimeen) tai erilaisia kaaleja. Ilman perunaa ruoka on myös karppaajan valinta. Jos ruoka olisi ollut tulisempaa, olisin pehmentänyt makua paksulla jogurtilla. Nyt paistos oli sen verran miedosti chilitettyä, että kastike jäi tekemättä (no okei, meillä ei ollut jogurttia).
SISKONMAKKARAPAISTOS
500 g siskonmakkaroita
3 porkkanaa
1 pieni lanttu
3-4 kaalinlehteä
½ pieni kukkakaali
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
chiliä
paprikamaustetta
öljyä paistamiseen
Lorauta pannulle öljyä ja tuprauta mausteet sekaan. Kuumenna mausteita muutama minuutti. Paloittele kasvikset ja paista ne öljyssä lähes kypsiksi. Kaada melkein kypsät kasvikset kattilaan tai pataan ja pullauta siskonmakkarat kuoresta pannulle pieniksi palloiksi. Kypsennä ja kaada nekin pataan. Anna muhia hetken. Lisää halutessasi turkkilaista jogurttia.

9.8.2011
Linssimuhennos
Ostin jokunen kuukausi sitten pussillisen linssejä, mutta vasta tänään käytin niitä ruoanlaittoon. Linssejä pitäisi kyllä suosia enemmänkin, sillä varsinkin tällainen intialaistyyppinen linssiruoka on mahtavan makuista (ei lainkaan pahvista). Tämä linssimuhennos tarjoiltiin kasviscurryn ja kurkkuraidan kanssa.
DHAL (LINSSIMUHENNOS)
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl gheetä tai öljyä
n. 4 dl vettä
2 dl punaisia linssejä
1 tl kurkumaa
1 tl juustokuminaa
1 tl raastettua inkivääriä
½ tl cayennepippuria
½ tl paprikaa
suolaa
Hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuumenna ghee tai öljy kattilassa, lisää sipulit ja kuullota ne. Lisää vesi ja kylmällä vedellä huuhdotut linssit. Lisää mausteet ja anna kiehua 20-25 minuuttia, jotta linssit kypsyvät.

| Dhal tuossa etuvasemmalla. |
Kasviscurry
Elokuu on meillä tällä kertaa kasvisruokapainotteinen kuukausi. Tofua ei jaksa joka päivä syödä (eilen mies kokkasi tofua kung po), joten tänään pääraaka-aineeksi valikoitui linssi. Hesarissa oli jokin aika sitten intialaisia reseptejä, ja niiden mukaan tein kasviscurrya, linssimuhennosta ja kurkkuraitaa (no okei, jätin kasviscurrysta lehtisellerin pois).
KASVISCURRY
1 porkkana
150-200 g kesäkurpitsaa
1 paprika
1-2 rkl gheetä (kirkastettua voita) tai öljyä
1 valkosipulinkynsi
1-2 tl juustokuminaa
1-2 tl korianteria
1-2 tl kurkumaa
2 tl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
suolaa
vettä
Kuori ja paloittele kasvikset sopiviksi suupaloiksi. Kuumenna ghee tai öljy kattilassa, puserra joukkoon valkosipuli ja lisää mausteet sekä pieni tilkka vettä.
Lisää porkkanat ja anna niiden hautua lähes kypsiksi. Lisää loput kasvikset ja hauduta, kunnes ne ovat kypsiä mutta napakoita. Lisää tarvittaessa hieman vettä.

| Curry tuossa etuoikealla. |
21.6.2011
Tomaattisalsa
Tässä tortillojen lisukkeeksi tehty tomaattisalsa. Kiitoksia Kinuskikissalle ohjeesta! Reseptistä poikkesin sen verran, että korvasin chilipaprikat chilimausteella ja vähän runsaammalla tabascomäärällä.
TOMAATTISALSA
1 tlk tomaattimurskaa
½ keltainen paprika
1 pieni punasipuli
2-3 chilipaprikaa
½ – 1 tl suolaa
1 tl sokeria
n. 5 tippaa tabascoa
1 rkl oliiviöljyä
Valuta tomaattimurska. Hienonna paprika, punasipuli ja chilipaprikat ja sekoita tomaattimurskan joukkoon. Lisää mausteet ja oliiviöljy. Laita jääkaappiin maustumaan.

Guacamole
Teimme eräänä iltana tortilloja, ja niiden lisukkeeksi tein guacamolea. Reseptin nappasin Laihdu ilman nälkää -keittokirjasta.
GUACAMOLE
2 mahdollisimman kypsää avokadoa
2 mahdollisimman kypsää avokadoa
2 rkl hienoksi hakattua punasipulia
1 valkosipulin kynsi
1 ½ rkl sitruunan mehua
1 ½ rkl tomaattisalsaa
mustapippuria
Puolita avokadot. Leikkaa päät ja muserra hedelmäliha kulhoon. Muhenna haarukalla tai sauvasekoittimella (minä käytin morttelia). Lisää sipuli, valkosipuli, sitruunan mehu, salsa ja mustapippuri. Sekoita tasaiseksi massaksi. Anna maustua jääkaapissa muutaman tunnin ajan.
17.3.2011
Tofupihvit
Helsingin Sanomien ruokatoimitus on ilmeisesti lukenut ajatukseni: koko sivu tofureseptejä! Kokeiluun päätyi heti tofupihvit, mutta pienin muutoksin: kaupasta oli reseptin vaatima maustamaton tofu loppu, joten pihvit syntyivät marinoidusta tofusta. Tähän sain käytettyä maapähkinävoin jämät, ja ihanan pähkinäisiltä pihvit maistuivatkin. Mahtavaa on sekin, että taikinaa voi syödä hätätapauksessa vaikka kypsentämättömänä (varmistin taikinan laadun muutamalla maistiaislusikallisella ennen kypsentämistä). Makean chilikastikkeen yksinkertaisesti unohdin laittaa mukaan, mutta se ei oikeastaan haitannut. Ainoa miinus on se, että taikina hajoili paistinpannulla, eli katsoin parhaaksi laittaa pihvit uuniin. Tarjoilin pihvit höyrytettyjen porkkanoiden ja kukkakaalin kera.
TOFUPIHVIT
2 keskikokoista sipulia
2 valkosipulinkynttä
250 g kiinteää (maustamatonta) tofua
4 rkl maapähkinävoita
1 ½-2 rkl maissijauhoa (laitoin maizenaa)
1 ½ rkl korppujauhoja
2 tl makeaa chilikastiketta
1 rkl tomaattipyreetä (laitoin ketsuppia, kun pyree oli loppu)
½ tl yrttisuolaa (tämän jätin pois, koska tofu oli marinoitua)
½ tl paprikajauhetta
½ tl mustapippuria
ripaus maustepippuria
Paistamiseen:
öljyä
Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit pannulla öljytilkassa. Yhdistä monitoimikoneen kulhoon sipulit, kuivaksi valutettu tofu ja taikinan muut ainekset. Anna seoksen käydä tasaiseksi tahnaksi. Voit käyttää myös sauvasekoitinta.
Pyörittele taikinasta kostutetuin käsin pullia ja paina ne litteiksi. Paista öljyssä kypsiksi tai kypsennä uunissa 225 asteessa n. 10 minuuttia. Tarjoa salaatin ja esimerkiksi hunajalla, valkosipulilla ja suolalla maustetun kreikkalaisen jogurtin kanssa.

12.3.2011
Vihreä currytofu
Tämä resepti on pyörinyt reseptivihkon välissä vuosikausia. Se on alunperin Suuresta aasialaisesta keittokirjasta ja tofun sijasta siihen kuuluu broilerin reisipaloja tai rintaleikkeitä. Tofua vaan sattui olemaan jääkaapissa (miten sieltä löytyykin aina kaikkea sekalaista?), ja muutenkin vain currytahnaa piti käydä tätä varten ostamassa. Tofu jopa maistui joltain, mutta päähäni ei kertakaikkiaan mahdu se, että limen kanssa pitää olla varovainen. Se peitti kaikki muut maut alleen, ei hyvä. Taidan sittenkin olla enemmän chili- ja inkivääri-ihminen, tai sitten punaisen curryn ystävä.
VIHREÄ CURRYTOFU
öljyä (laitoin seesami- ja maapähkinäöljyä, kun niitäkin vaan sattui olemaan kaapissa)
1 pilkottu sipuli
1-2 rkl vihreää currytahnaa
1 prk kookosmaitoa
1 1/4 dl vettä
500 g tofua
n. 100 g vihreitä papuja lyhyiksi paloiksi leikattuina
6 kaffirlimetinlehteä (minulla oli valmiiksi silputtuja, kaadoin n. ruokalusikallisen)
1 rkl kalakastiketta
1 rkl limettimehua
1 tl hienoksi raastettua limenkuorta
2 tl fariinisokeria
Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa tai wokissa. Lisää sipuli ja currytahna ja paista 1 minuutti koko ajan sekoittaen. Lisää kookosmaito ja vesi ja kuumenna kiehuvaksi.
Lisää paloiteltu tofu, pavut ja limetinlehdet ja sekoita. Vähennä lämpöä ja keitä hiljalleen 15-20 minuuttia. Lisää kalakastike, limettimehu, limetinkuori ja sokeri ja sekoita. Tarjoa riisin kera.

28.2.2011
Munakoisogratiini
Jääkaappiin oli jostakin kokkaussessiosta jäänyt munakoiso ja parmesaania. Kahlasin läpi lehtileikkeitäni ja vastaan tuli Hesarista joskus leikattu munakoisogratiinin ohje. Olin monesti katsonut reseptiä sillä silmällä, mutta olin aina ajatellut sen väsäämisen vievän liikaa aikaa. Tänään kuitenkin tiesin, että minulla on koko päivä aikaa toteuttaa itseäni. Aika monta tuntia tämän parissa vierähtikin, vaikka aikaavievin osa (eli uunissa paisto) ei vaatinutkaan aktiivista työpanosta. Tomaattikastiketta hauduttelin pitkään, ja sen maku oli mukavan pehmeä jo ennen uuniin laittoa. Munakoisotkin valmistelin kerrankin huolellisesti. Yhteensä vuoka oli uunissa yli kaksi tuntia, 40 minuuttia lämpö päällä ja loppuajan jälkilämmössä muhimassa. Vaivannäkö ja pitkä haudutus kannatti, maku oli loistava. Tämä päätyy ehdottomasti suosikkilistalleni, ja ensi kerralla teen tupla-annoksen. Silloin aion lisätä tomaattikastikkeeseen valkosipulia.
Mutta mistä johtuu, että juustoa menee aina enemmän kuin ohjeessa sanotaan?
MUNAKOISOGRATIINI
2 keskikokoista munakoisoa
suolaa
oliiviöljyä
500 g paseerattua tomaattia
1-2 tl kuivattua basilikaa
suolaa
(ruskeaa) sokeria
n. 300 g buffalomozzarellaa (ohjeessa sanottiin n. 150 g!)
n. 2 dl tuoretta parmesaaniraastetta
Leikkaa munakoisot viipaleiksi ja ripottele niiden pinnalle suolaa. Itketä puolisen tuntia. Kaada paseerattu tomaatti kattilaan. Mausta basilikalla, suolalla ja sokerilla. Anna hautua miedolla lämmöllä (mitä pidempään, sen parempi).
Taputtele munakoisot kuiviksi. Kuumenna oliiviöljy pannussa ja paista viipaleet kauniin ruskeiksi. Valuta ylimääräiset öljyt talouspaperiin. Viipaloi mozzarella ja raasta parmesaani.
Voitele uunivuoka. Asettele vuokaan kerroksittain munakoiso- ja mozzarellaviipaleita, tomaattikastiketta sekä parmesaania. Aloita munakoisolla, laita päällimmäiseksi tomaattikastiketta.
Laita 175-asteiseen uuniin ainakin 40 minuutiksi, lisää puolen tunnin jälkeen pintaan parmesaania.

18.2.2011
Rosmariinikanaa
Eilen katsoimme miehen kanssa Sikke Sumarin kokkiohjelmaa. Mies innostui siinä määrin ohjelmassa Siken tekemistä kanankoivista, että päätti tehdä tänään samaa. Jos Sikke vetää kokatessa rennosti mutkat suoriksi, mies tekee tämän kaiken potenssiin kaksi. Viis siitä, että Sikke teki koipia ja laittoi vuokaan oliiveja, tomaatteja ja avokadoöljyä! Meidän vuokaamme päätyi rintapaloja, eikä sitten paljon muuta. Hyvää oli kuitenkin, ihanan mehukasta ja tarpeeksi valkosipulista. Tämä ruoka on oikeastaan kuin minä: yksinkertainen.
ROSMARIINIKANAA
3 kanan rintaleikettä
rosmariininoksia
voita
valkosipulinkynsiä
oliiviöljyä
sitruunamehua
mustapippuria
Ota kanan rintaleikkeet huoneenlämpöön vähintään 30 minuuttia ennen valmistamista (ei välttämätöntä, mutta tekee mausta paljon paremman). Tee leikkeiden nahkaan kaksi viiltoa ja ujuta niihin rosmariininoksia, kuorittuja valkosipulinkynsiä ja voita.
Lorauta vuokaan oliiviöljyä ja sitruunamehua ja laita leikkeet vuokaan. Mausta mustapippurilla ja laita uuniin 200 asteeseen 50 minuutiksi.

Sipulikeitto
Tiskit tiskattu, kalsongit pyykätty, poikanen nätisti päiväunilla, kaikki tämä ennen puoltapäivää. Mitä silloin siis tehdään? Ei suinkaan nosteta jalkoja pöydälle ja lueta naistenlehteä, vaan pilkotaan 1,5 kiloa sipuleita ja tehdään niistä keittoa. Resepti on joskus ammoin Hesarin ruokasivuilta leikattu, ja toteutin sen lähes sellaisenaan. Timjamin sijasta laitoin kuivattua rosmariinia (hyvin vähän, mutta silti melkein liikaa, ainakin tuoksu oli vahva). Perinteisesti tällainen keitto kai tarjotaan vaalean leivän ja juuston kera, mutta meillä ei tietenkään ollut leipää, enkä tahtonut a) alkaa vääntää taikinaa b) pukeutua naparetkeilijäkerrastoon ja lähteä kauppaan. Tässä siis sipulikeitto ihan sellaisenaan.
SIPULIKEITTO
1,5 kg sipuleita
muutama valkosipulinkynsi
50 g voita
1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
rosmariinia
valkopippuria
(suolaa)
Pilko sipulit ja valkosipulinkynnet (tai murskaa kynnet, kuinka vain), laita ne kattilaan ja kuullota niitä voissa n. 25 minuuttia. Sipulit voivat ruskistua kuullotuksen loppuvaiheessa. Lisää kattilaan loput ainekset ja anna hautua puolisentoista tuntia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

14.2.2011
Kylmäsavulohi-silakkarullat
Tuli mieleen, että silakkaa pitäisi syödä silloin tällöin. Fileet eivät maksa niin paljon kuin lohi, ja suhteellisen vähällä vaivalla saa hyvää kalaruokaa. Dioksiiniannoksesta en jaksa olla huolissani, en usko syöväni silakkaa niin paljon (joskin kuolinsyy "silakkayliannostus" voisi näyttää hienolta nekrologissa).
Silakkapihvejä tein jokin aika sitten, ja tänään oli vuorossa aikaavievämpi näpertely. Reseptin otin Helsingin Sanomista, mutta syyllistyin taas ohjeen muokkaamiseen. Alkuperäiseen ohjeeseen kuului maustettua ruokakermaa (vältän noita valmiiksi maustettuja kermoja periaatteesta) ja hieman vähemmän kylmäsavulohta kuin omaan sovellukseeni. Tilliä ei kaapista löytynyt, joten kokeilin sen tilalla ruohosipulia. Lohta oli alkuperäisessä ohjeessa niin vähän, että laitoin sitä surutta lisää. Maku oli melko sitruunainen eikä ollenkaan niin suolainen kuin kuvittelin.
Lisänä oli keitettyjä perunoita ja paistettuja lantunviipaleita (karppaajalle).
KYLMÄSAVULOHI-SILAKKARULLAT
500 g silakkafileitä
suolaa
mustapippuria myllystä
ruohosipulia
200 g kylmäsavulohiviipaleita
1 sitruunan kuori raastettuna
2 rkl sitruunamehua
2 ½ dl kermaa
1 sipuli
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
Pese sitruuna hyvin, raasta kuori ja purista mehu. Pilko sipulit haluamasi kokoisiksi paloiksi. Lisää em. ainekset kerman joukkoon ja sekoita.
Levitä silakkafileet työlaudalle nahkapuoli alaspäin, ripottele suola ja ruohosipuli sekä rouhi mustapippuri fileiden päälle.
Leikkaa kylmäsavulohiviipaleet suunnilleen silakkafileiden kokoisiksi ja laita fileiden päälle. Kääri fileet rullalle ja laita ne uunivuokaan (kuvan vuoka 26 x 20 cm). Kaada päälle kerma-sipuliseos. Paista uunin alatasolla 200 asteessa n. 30 minuuttia.

11.2.2011
Pinaattiplätyt
Jonkin aikaa oli tehnyt mieli kokeilla paistaa pinaattiplättyjä ihan itse. Meillä asustaa kroonisesti nälkäisiä sällejä, joita varten yritän pitää pakastimessa jotakin helposti sulatettavaa ja lämmitettävää nälän yllättäessä. (Joskus käy kuitenkin niin, että pakastin on ruoasta tyhjillään, ja sällit päättävät yksissä tuumin tilata pizzat...)
Joka tapauksessa ajatus kaupan valmiista lisäaineletuista oli alkanut epäilyttää Hyvin Pieniä Aivojani. Tuumasin, että jos Pastanjauhajat paistavat plättynsä itse, miksei sitten Surinapuunkin oksalla voisi sekoitella taikinaa ja kaivaa pikkupannua kaappien kätköistä käyttöön. Kiitokset siis Jauhantapajaan tästä reseptistä. Kuten tavallista, tein taikinan hiukan eri tavalla: kaapissani ei ollut grahamjauhoja, joten korvasin ne ruisjauhoilla ja vehnäleseillä. Kastike on vielä testaamatta, sillä unohdin tehdä sen ennenkuin lautanen tyhjeni! Tämä resepti pääsee kuitenkin heti suosikkilistalleni, ja ensi kerralla lupaan tehdä kastikkeenkin, luultavasti munaversion.
SURINAPUUN PINAATTIPLÄTTYSOVELLUS
5 dl maitoa
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
½ dl ruisjauhoja
½ dl vehnäleseitä
150 g pakastepinaattia
½ tl suolaa
paistamiseen voita
Sulata pinaatti, jos käytät pakastetavaraa. Sekoita taikinan ainekset ja anna turvota puolisen tuntia. Paista voissa pari minuuttia molemmin puolin.

| Rapatessa roiskuu! |
7.2.2011
Vehnäolut-vuohenjuustokeitto
Olutruokakokeiluni jatkuu. Nyt talvella on lehdissä ollut paljon olutreseptejä, ja hyvin tuntuu olut sopivan kasvisruokaankin. Tämä ohje on Helsingin Sanomien ruokasivuilta. Vehnäolut ja vuohenjuusto sopivat mahtavan hyvin yhteen, mutta ensi kerralla taidan laittaa mukaan myös valkosipulia. Keiton kanssa söin ruisleipää (itse tehtyä, tietenkin!).
VEHNÄOLUT-VUOHENJUUSTOKEITTO
voita
1 iso sipuli
2 rkl vehnäjauhoja
½ l vaaleaa vehnäolutta
4 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 dl kermaa
200 g pehmeää vuohenjuustoa
mustapippuria
Sulata voi kattilassa ja kuullota siinä pilkottu sipuli. Sekoita jauhot joukkoon ja lisää olut hyvin sekoittaen. Lisää liemikuutio ja vesi ja anna kiehua hiljalleen n. 10 min. Lusikoi juusto keittoon, anna sulaa. Lisää kerma ja mausta keitto pippurilla.

1.2.2011
Tofua kung po
Pari viikkoa mielessä pyörinyt tofunhimo sai niin järjettömät mittasuhteet, että asialle oli pakko tehdä jotain. Siispä mies kauppaan, reseptileikekirja kauniiseen käteen ja Pirkka-lehdestä otettu broileri kung po-tuunaus pannulle (ja kuten kuvasta näkyy, pataan). Broilerinkin kanssa tämä on hyvää, mutta viime päivinä Helsingin Sanomissa pyörinyt broilerinkasvatuksen etiikkaa käsitellyt keskustelu on aiheuttanut sen, ettei kanaa tee juuri mieli ostaa. Lisäksi on aina mukavaa leikkiä luovaa kokkia ja muunnella reseptejä kulloisenkin mielihalun mukaan. Tällähän ei ole mitään tekemistä oikeaoppisen itämaisen keittiön kanssa, mutta minuun tämä meni täydestä kuin väärä raha.
TOFUA KUNG PO
2 paprikaa
puolikas purjo
2 mietoa chilipalkoa
kourallinen cashew-pähkinöitä
400 g tofua
2 tl inkivääritahnaa
2 tl valkoviinietikkaa
2 rkl makeaa chilikastiketta
öljyä
(lisäkkeeksi riisiä)
Paloittele paprikat ja chilipalot, suikaloi purjo. Huuhtele tofukuutiot, taputtele kuivaksi talouspaperilla ja paloittele haluamasi kokoisiksi paloiksi. Paista tofupaloja ja pähkinöitä öljyssä ja siirrä ne pataan. Paista vihanneksia kuumalla pannulla ja lisää mausteet joukkoon. Kaada vihannekset pataan ja keitä halutessasi riisi. Valmiista annoksesta ei ole kuvaa, sillä ennen kuin ehdin kameran kanssa uudestaan hellan ääreen, mies oli jättänyt tällaiset terveiset:

Liharuukku
Pakastimesta löytyi hätävaraksi ostettuja naudan paistisuikaleita. Päänsisäinen reseptikone löi tyhjää, mutta mieli teki suikalelihaa. Samana päivänä postiluukusta kolahtaneen Yhteishyvän reseptivihkosessa oli liharuukun ohje. Vaikutti tarpeeksi helpolta ja talviselta ruoalta, eli eikun hommiin. Ohjetta on hiukkasen muunneltu juuston osalta. Alkuperäisessä reseptissä oli soijakastikkeen lisäksi suolaa, mutta mielestäni se olisi tehnyt ruoasta liian suolaista. Lisäkkeeksi paistoin perunoita (kuvassa takana pienessä kattilassa), porkkanoita ja lanttua (pannulla edessä).
LIHARUUKKU
800 g naudan paistisuikaleita
voita ja/tai öljyä
1 iso sipuli
150 g pippurista tuorejuustoa
1 paprika
3 dl vettä
2 dl kermaa
2 rkl soijakastiketta
Lisäksi:
1 porkkana
½ lanttu
perunoita
mausteita (mustapippuria, chiliä, paprikajauhetta)
Ruskista lihasuikaleet voi-öljyseoksessa padassa. Lisää niiden joukkoon hienonnettu sipuli ja paprika ja anna pehmentyä. Lisää pataan vesi ja tuorejuusto ja sekoita, kunnes juusto on sulanut ja koostumus on tasainen. Hauduta uunissa 175 asteessa n. tunnin ajan. Lisää kerma ja soijakastike ja hauduta vielä vartti. Viipaloi juurekset ja paista voi-öljyseoksessa ja mausta ne makusi mukaan.
31.1.2011
Silakkapihvit bataattimuusilla
Kalanhimo iski, ja lähdin harrastamaan urbaanikalastusta lähimarkettiin. No, lohi oli sen verran tyyristä, että koukkuun tarttuikin vajaat puoli kiloa silakkafileitä. Duunasin niistä näppäränä tyttönä pihvejä ja tein niille crème fraichesta raikkaan kastikkeen. Jostakin sattuman oikusta ostin myös bataatin ja paketin kookosrasvaa, ja keksin niillekin heti käyttöä. Ilmassa oli bataatin suhteen pientä epäröintiä - joku oli langettanut viime jouluna päälleni kirouksen, ja kaikki siitä tekemäni oli lähes syömäkelvotonta. Ehkä olen päässyt taas bataattijumalan suosioon, sillä muusi oli hyvää. Lautasella extrana semikreikkalainen salaatti (oliivit puuttuvat). Lähilidlistä nimittäin löytyi aitoa vuohenmaitofetaa, eikä sellaista herkkua sovi jättää ostamatta!
Pihvit voisi ensi kerralla leivittää kananmunakylvyn kera, nyt nimittäin tuntui, että suurin osa ruisjauhoista jäi pannuun eikä jäänyt kuoreksi pihvin pinnalle. Kuvakaan ei valitettavasti tee oikeutta annokselle, kotikeittiön valaistusolosuhteet yhdistettynä huonoon digipokkariin tekevät kuvista joskus haljuja.
SILAKKAPIHVIT, BATAATTIMUUSI JA CREME FRAICHE-KASTIKE
Silakkapihvit:
n. 400 g silakoita
suolaa
mustapippuria
Lime pepper-maustesekoitusta myllystä
ruisjauhoja
Crème fraiche-kastike:
1 prk crème fraichea
pieni plöräys sinappia
mustapippuria
Lime pepper-maustesekoitusta myllystä
Kuori bataatti ja leikkaa pienehköiksi paloiksi. Keitä kypsäksi vedessä. Kaada suurin osa keitinvedestä pois, mutta jätä hiukan kattilan pohjalle. Muusaa bataatti, vuole sekaan muutama lastu kookosrasvaa, lorauta joukkoon maun mukaan kermaa ja lisää vielä suola. Sekoittele tasaiseksi.
Levitä silakkafileet leikkuulaudalle nahkapuoli alaspäin ja etsi niille suunnilleen samankokoiset parit. Rouhi suolaa, mustapippuria ja Lime pepperiä fileiden päälle. Laita fileet vatsapuolet vastakkain ja rouhi vielä mausteita nahkapuolelle. Kierittele ruisjauhoissa ja paista voi-öljyseoksessa muutama minuutti kummaltakin puolelta.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Bataattimuusi:
1 bataatti
muutama nokare kookosrasvaa
aimo loraus kermaa

24.1.2011
Tsatsiki
Tsatsiki on ihana lisäke salaattiin, vihannesten dippikastikkeeksi, leivän päälle, tai jos on yhtä tsatsikihullu kuin minä, sitä voi syödä suoraan purkista. Kreikkalainen (ja kaikki muukin Välimeren alueen) ruoka on mielestäni parasta mahdollista vatsantäytettä, mutta valitettavan harvoin tulee tehtyä mitään muuta kuin tätä. Resepti on appiukoltani, hän lienee ottanut sen jostakin kreikkalaisesta keittokirjasta. Ainesosien määrää voi toki rukata oman maun mukaan, joten laadunvarmistusmaistiaiset ovat hyvin oikeutettuja tätä tehdessä! Aineksia voi myös varioida: muistan nähneeni Pastanjauhajilla porkkanatsatsikin ohjeen. Isäni käyttää usein mintun sijasta tilliä. Saksanpähkinäkin voisi hyvin sopia tähän rouheutta tuomaan.
2 rkl oliiviöljyä
1 tl valkoviinietikkaa
2 valkosipulinkynttä
n. 250 g paksua (eli ihanan rasvaista) maustamatonta jogurttia
13 cm:n pätkä kurkkua
1 ½ rkl tuoretta minttua tai ½ tl kuivattua minttua
suolaa
Valuta jogurttia esim. suodatinpaperin läpi pari tuntia ylimääräisen nesteen poistamiseksi. (Tämä ei ole aivan välttämätöntä, mutta maku ja koostumus on valutuksen jälkeen parempi.) Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Sekoita kulhossa kevyesti oliiviöljy, valkoviinietikka ja valkosipuli. Lisää jogurtti ja suola ja sekoita tasaiseksi. Leikkaa kurkku pieneksi hakkelukseksi tai raasta se karkeaksi raasteeksi. Lisää kurkkusilppu ja minttu jogurttiseoksen joukkoon. Hätähousut voivat syödä tsatsikin heti, mutta annos kannattaa laittaa jääkaappiin tekeytymään - maku on vielä parempi seuraavana päivänä!
19.1.2011
Hirvikäristys oluessa
Mieli teki harmaana päivänä jotakin yksinkertaista ja helppoa. Päivä (ja edellinen yö) oli kulunut sairasta lasta hoivatessa, ja energiaa ei tuntunut riittävän mihinkään monimutkaiseen kokkaamukseen. Onneksi pakastimessa sattui olemaan riistakäristyssuikaleita ja reseptivihkosta selaillessani silmieni eteen tupsahti Helsingin Sanomista taannoin leikattu ohje tummassa lagerissa haudutetusta hirvikäristyksestä.
Mieheni tarjoutui ruoanlaittohommiin, ja sovelsi ohjetta kiltisti lisäämällä pataan lanttua ja porkkanaa (alkuperäisessä ohjeessa kehoitetaan tarjoamaan ruoka perunamuusin kanssa, mutta koska olen auttamattomasti rakastunut lanttuun, potut jäivät jääkaappiin odottamaan hetkeään). Ruoanlaittovälineenä toimi iki-ihana valurautapata, joten erillistä pannulla paistamista tms. ei tarvittu. Annos ei ole mikään estetiikan ilotulitus, mutta maku oli hyvä! Kas tässä talvi-illan käristyshuumaa:
HIRVIKÄRISTYS OLUESSA
(n. 4 annosta)
1 iso sipuli
sopivasti voita
1 pkt pekonia
n. 500 g hirvenkäristyslihaa
½ l tummaa lageria
n. 1/3 lanttua
pari porkkanaa
suolaa
(karpaloita)
Kuullota kuorittu ja viipaloitu sipuli voissa. Lisää pataan pilkottu pekoni ja hirvenliha, anna paistua. Lisää suola, olut ja juurekset. Hauduta puolesta tunnista tuntiin. Tarjoa karpaloiden kanssa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)