31.1.2011

Silakkapihvit bataattimuusilla

Kalanhimo iski, ja lähdin harrastamaan urbaanikalastusta lähimarkettiin. No, lohi oli sen verran tyyristä, että koukkuun tarttuikin vajaat puoli kiloa silakkafileitä. Duunasin niistä näppäränä tyttönä pihvejä ja tein niille crème fraichesta raikkaan kastikkeen. Jostakin sattuman oikusta ostin myös bataatin ja paketin kookosrasvaa, ja keksin niillekin heti käyttöä. Ilmassa oli bataatin suhteen pientä epäröintiä - joku oli langettanut viime jouluna päälleni kirouksen, ja kaikki siitä tekemäni oli lähes syömäkelvotonta. Ehkä olen päässyt taas bataattijumalan suosioon, sillä muusi oli hyvää. Lautasella extrana semikreikkalainen salaatti (oliivit puuttuvat). Lähilidlistä nimittäin löytyi aitoa vuohenmaitofetaa, eikä sellaista herkkua sovi jättää ostamatta!


Pihvit voisi ensi kerralla leivittää kananmunakylvyn kera, nyt nimittäin tuntui, että suurin osa ruisjauhoista jäi pannuun eikä jäänyt kuoreksi pihvin pinnalle. Kuvakaan ei valitettavasti tee oikeutta annokselle, kotikeittiön valaistusolosuhteet yhdistettynä huonoon digipokkariin tekevät kuvista joskus haljuja.


SILAKKAPIHVIT, BATAATTIMUUSI JA CREME FRAICHE-KASTIKE


Silakkapihvit:
n. 400 g silakoita
suolaa
mustapippuria
Lime pepper-maustesekoitusta myllystä
ruisjauhoja



Bataattimuusi:
1 bataatti
muutama nokare kookosrasvaa
aimo loraus kermaa
suolaa


Crème fraiche-kastike:
1 prk crème fraichea
pieni plöräys sinappia
mustapippuria
Lime pepper-maustesekoitusta myllystä


Kuori bataatti ja leikkaa pienehköiksi paloiksi. Keitä kypsäksi vedessä. Kaada suurin osa keitinvedestä pois, mutta jätä hiukan kattilan pohjalle. Muusaa bataatti, vuole sekaan muutama lastu kookosrasvaa, lorauta joukkoon maun mukaan kermaa ja lisää vielä suola. Sekoittele tasaiseksi.


Levitä silakkafileet leikkuulaudalle nahkapuoli alaspäin ja etsi niille suunnilleen samankokoiset parit. Rouhi suolaa, mustapippuria ja Lime pepperiä fileiden päälle. Laita fileet vatsapuolet vastakkain ja rouhi vielä mausteita nahkapuolelle. Kierittele ruisjauhoissa ja paista voi-öljyseoksessa muutama minuutti kummaltakin puolelta.


Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti