Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivottua: munaton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivottua: munaton. Näytä kaikki tekstit

21.9.2011

Omenainen bostonkakku

Uusimmassa Me Naisissa oli pullapainotteiset ruokasivut. Sieltä löytyi omenabostonkakun resepti, ja koska keittiöstä löytyi kaikki, aivan kaikki omenabostonin ainekset, en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä. Koska lehti on jo mennyt kiertoon ja heitin muutenkin täyteainekset näppituntumalta, en laita tarkkoja määriä tähän. Tämä on todella hyvä keino saada omenat käyttöön, maku on mehevä ja raikas (jos pullasta voi näin sanoa). Pullataikinan resepti löytyy korvapuustipostauksesta, mutta laitan sen myös tähän. Bostoniin tulee siis puolikas taikina.


OMENABOSTONKAKKU


2 ½ dl maitoa
½ pala hiivaa
3/4 tl suolaa
3/4 dl sokeria
1 tl kardemummaa
n. 450 g vehnäjauhoja
3/4 dl öljyä



Täyte:
voita
(fariini)sokeria
kanelia
omenoita (ehkä 3 isoa tai 5 pientä)
rouhittuja manteleita


Viimeistelyyn:
1 kananmuna
raesokeria


Munattomaan viimeistelyyn:
sokerivettä, siirappia tai sulatettua voita




Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon sokeri, suola ja kardemumma. Lisää n. puolet jauhoista ja suurin osa öljystä ja sekoita. Lisää toinen jauhosatsi ja loput öljystä. Alusta taikinaa niin, että se on sopivan kimmoisaa ja irtonaista. Jätä kohoamaan liinan alle n. tunniksi.


Kumoa taikina jauhotetulle leivinalustalle ja kauli siitä levy. Voitele levy voilla ja tupruta päälle kanelia ja (fariini)sokeria. Kuori ja raasta omenat ja levitä raaste taikinalevylle. Lisää vielä mantelirouhe. Kääri levy napakalle rullalle ja leikkaa veitsellä tasakokoisiin osiin.



Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan reunat. Asettele rullapalaset pystyyn vuokaan.


Päätypalaset tuolla kello yhden ja kahden kohdalla olisi voinut laittaa myös toisinpäin!
Anna kakun kohota vielä hetki liinan alla, esim. uunin lämpiämisen ajan. Voitele kananmunalla (tai munattomalla vaihtoehdolla) ja ripottele päälle raesokeria. Paista 175 asteessa n. 30 minuuttia.


Perheen pullahiiret ottivat osansa.

5.7.2011

Nakkipiirakat

Kaikki Kalliossa ja etenkin Torkkelinmäellä aikaa viettäneet tietävät Avikaisen leipomon. Sieltä saa vaikka mitä ihanaa, mutta suosikkini on nakkipiirakka. Valitettavasti Avikainen on keskikesällä kiinni, joten piirakoita piti tehdä itse. Taikinaresepti on Pastanjauhajilta ja nakkisovellus omasta päästä. Koemielessä laitoin kahteen piirakkaan nakin ympärille myös pekonia.


Itse vietin pahaksi onneksi kasvisruokaviikkoa juuri piirakoidentekoaikaan, mutta luotettava raati rankkasi piirakat vähintään yhtä hyviksi kuin Avikaisen. Voin siis taputella itseäni selkään ja lisätä muutaman sulan hattuuni!


NAKKIPIIRAKAT (n. 16 kpl)


Taikina:
6 dl maitoa
50 g hiivaa
2 rkl öljyä
2 rkl sokeria
1 rkl suolaa
n. 14 dl hiivaleipäjauhoja


Täyte:
16 nakkia
32 siivua juustoa
(pekonia)


Paistamiseen:
n. 1 l rypsiöljyä


Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää öljy, sokeri ja suola sekä jauhot vähitellen. Alusta kimmoisa taikina ja anna sen kohota liinan alla n. 40 minuuttia.


Kumoa taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja jaa se kahtia. Jaa molemmat palat vielä kahdeksaan osaan. Pyöritä palat palloiksi ja kaulitse nakinmentäviksi paloiksi. Laita jokaiselle palalle kaksi viipaletta juustoa ja nakki (käärittynä pekoniin). Sivele palasen reunat vedellä ja taita kiinni. Rypytä haarukalla. Anna piirakoiden kohota liinan alla öljyn kuumentamisen ajan.


Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa 180 asteeseen (me mittarittomat voimme testata kuumuutta taikinapalalla: öljy on sopivan kuumaa, kun taikinapala nousee pintaan ja ruskistuu n. minuutissa). Pistele piirakat haarukalla ja laske ne yksi kerrallaan öljyyn reikäkauhan avulla. Kun alapuoli on ruskistunut, käännä piirakka ja paista toinenkin puoli.



11.3.2011

Korvapuustit appelsiinilla ja ilman

Leivon usein pullaa. Peruspuustit ovat kuitenkin alkaneet kyllästyttää, ja yritän silloin tällöin kokeilla jotakin uutta pullarintamalla. Yleisön pyynnöstä pellillä täytyy kuitenkin olla aina myös normaalipullaa. Taikinan olen tähän asti tehnyt aina äidiltä saadulla reseptillä, mutta nyt tein osan puusteista appelsiinituorejuustotäytteellä. Maku oli raikas eikä liian makea, eli teen appelsiinipuusteja taatusti toistekin. Maustetulla rahkallakin voisi kokeilla, tehdä bostonkakkua, laittaa taikinaan appelsiinimehua (tai sitä tuorejuustoa)... Katsotaan, mitä variaatioita saan aikaan!


KORVAPUUSTIT


5 dl maitoa
1 pala hiivaa
1 ½ tl suolaa
1 ½ dl sokeria
2 tl kardemummaa
n. 900 g vehnäjauhoja
1½ dl öljyä


Väliin:
voita
(fariini)sokeria
kanelia


Vaihtoehtoisesti:
appelsiinituorejuustoa


Viimeistelyyn:
1 kananmuna
raesokeria


Munattomaan viimeistelyyn:
sokerivettä, siirappia tai sulatettua voita


Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon sokeri, suola ja kardemumma. Lisää n. puolet jauhoista ja suurin osa öljystä ja sekoita. Lisää toinen jauhosatsi ja loput öljystä. Alusta taikinaa niin, että se on sopivan kimmoisaa ja irtonaista. Jätä kohoamaan liinan alle n. tunniksi.


Jaa taikina kahtia, vaivaa hetki ja kauli levyiksi. Levitä toiselle levylle voita, sokeria ja kanelia ja toiselle appelsiinituorejuustoa. Rullaa tiukoiksi rulliksi ja leikkaa vinottain puusteiksi. Nosta puustit pellille ja paina jokaisen puustin keskelle syvä kuoppa. Anna kohota liinan alla. Voitele munalla (tai munattomalla vaihtoehdolla) ja ripottele päälle raesokeria. Paista 225 asteessa n. 10 minuuttia.


Tavallinen puusti.

Appelsiinipuusti.

6.2.2011

Munaton lohi-purjopiirakka

Tässä ystävälle viety munaton suolainen piirakka. Resepti on Yhteishyvästä ja laitoin kananmunien sijasta (ohjeessa kaksi kappaletta) vesi-perunajauhoseosta hyydyttämään päällisen. Vegaaniliiton sivuilta löytyy munaflaijeri, jossa on hyvät ohjeet kananmunan korvaamiseen. Kylmäsavulohta pilkoin mukaan hiukan enemmän kuin ohjeessa alunperin sanottiin - kuka sitä herkkua voi vastustaa? Suolaiselta maistui, tietysti, mutta mahtavan hyvältä. Tätä teen toistekin!

MUNATON LOHI-PURJOPIIRAKKA

Pohja:
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
3 rkl kylmää vettä

Täyte:
200 g kylmäsavulohta
1 iso purjo tai 1 ½ pienempää purjoa
öljyä
1 dl ranskankermaa
1 dl kermaa
2 rkl perunajauhoja
4 rkl vettä
2 rkl hienonnettua tilliä
ripaus mustapippuria

Sekoita pohjaa varten voi, jauhot suola ja leivinjauhe. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina nopeasti sekaisin. Taputtele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Pane vuoka jääkaappiin täytteen valmistelun ajaksi.

Suikaloi lohi. Halkaise ja huuhdo purjo ja leikkaa renkaiksi. Kuullota purjoa öljytilkassa pannussa muutama minuutti. Hienonna tilli. Vatkaa ranskankerma ja ruokakerma sekaisin. Sekoita joukkoon tilli ja pippuria. Sekoita perunajauhot veteen ja lisää kermaseoksen joukkoon. Levitä kalasuikaleet ja purjo piiraspohjalle. Kaada päälle perunajauho-kermaseos. Kypsennä piirasta 200-asteisen uunin alimmalla ritilätasolla noin puoli tuntia.