20.3.2011

Kahden suklaan muffinssit

Ystäväinen jälkikasvuineen tuli käymään, ja tässä makea panostukseni kahvihetkeen. Resepti on vanha ja idioottivarmaksi havaittu, mutta nyt laitoin ensimmäistä kertaa taikinaan myös valkosuklaata, ja hyvin toimi. Ensin ajattelin jakaa taikinan kahteen osaan ja laittaa vain yhtä suklaata muffinsseihin, mutta päädyinkin tekemään muffinsseja kahdella rouheella. Luonnollisesti jaoin taikinan ensin kahteen kulhoon ja vasta sitten muutin mieleni. (Sanomattakin lienee selvää, että Surinapuussa tiskataan käsin.) Ensi kerralla taidan korvata tumman suklaan kokonaan valkoisella, ja muutenkin miettiä homman loppuun asti ennen kuin joudun taas tiskaamaan keittiön kaikki kulhot.


Ekstrana tein melkein, muttei ihan -kuorrutteen, johon sain käytettyä appelsiinituorejuuston jämät puustien jäljiltä. Kokonaisuus yrittää siis olla vähän niinkuin kuppikakku, mutta tein kuorrutteen jääkaapin sisällöstä johtuen erittäin soveltaen. Tyllan puutteesta johtuen präiskäisin kuorrutteen muffinssin päälle "nätiksi" kasaksi lusikalla. Kuorrute oli kylläkin sen verran löysää, ettei siitä olisi saanut hienoa pursottamallakaan... Tärkein, eli maku, oli kuitenkin ok.


SUKLAAMUFFINSSIT
(n. 20 kpl)


3 ½ dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1 dl kermaa
2 kananmunaa
100 g sulatettua voita
1 dl vahvaa kahvia
3 rkl kaakaojauhetta
100 g suklaata rouheena (minulla siis 50 g tummaa ja 50 g valkoista)


Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen (puuhaarukka riittää hyvin tähän). Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa uunin keskitasolla 15-20 minuuttia.





Kuorrute:

1 ½ dl vispikermaa
n. 1 dl appelsiinituorejuustoa
2 tl appelsiinimehua
muutama tupraus tomusokeria suoraan paketista



Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita mukaan notkistettu tuorejuusto, mehu ja sokeri. Levitä muffinssin päälle tahtomallasi tavalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti