Surinapuu (Thespesia populnea) on luultavasti intialaislähtöinen viljelty puulaji, josta valmistetaan mm. kutomapuikkoja. Hankin viime syksynä surinapuiset sukkapuikot ja nappasin niistä nimen tähän ruoka- ja käsityöblogiin.
13.9.2011
Käsityöblogistanissa uutta!
Poikasenhoidollisista syistä oma bloggaamiseni varsinkin käsityöpuolella on jäänyt vähiin. Onneksi on kuitenkin muita aiheeseen liityviä blogeja, kuten tämä uuden uutukainen Neula ja vasara. Odotan mielenkiinnolla, mitä Weba tekee ja kirjoittelee, käykäähän tekin katsomassa!
9.8.2011
Linssimuhennos
Ostin jokunen kuukausi sitten pussillisen linssejä, mutta vasta tänään käytin niitä ruoanlaittoon. Linssejä pitäisi kyllä suosia enemmänkin, sillä varsinkin tällainen intialaistyyppinen linssiruoka on mahtavan makuista (ei lainkaan pahvista). Tämä linssimuhennos tarjoiltiin kasviscurryn ja kurkkuraidan kanssa.
DHAL (LINSSIMUHENNOS)
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl gheetä tai öljyä
n. 4 dl vettä
2 dl punaisia linssejä
1 tl kurkumaa
1 tl juustokuminaa
1 tl raastettua inkivääriä
½ tl cayennepippuria
½ tl paprikaa
suolaa
Hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuumenna ghee tai öljy kattilassa, lisää sipulit ja kuullota ne. Lisää vesi ja kylmällä vedellä huuhdotut linssit. Lisää mausteet ja anna kiehua 20-25 minuuttia, jotta linssit kypsyvät.

| Dhal tuossa etuvasemmalla. |
Kasviscurry
Elokuu on meillä tällä kertaa kasvisruokapainotteinen kuukausi. Tofua ei jaksa joka päivä syödä (eilen mies kokkasi tofua kung po), joten tänään pääraaka-aineeksi valikoitui linssi. Hesarissa oli jokin aika sitten intialaisia reseptejä, ja niiden mukaan tein kasviscurrya, linssimuhennosta ja kurkkuraitaa (no okei, jätin kasviscurrysta lehtisellerin pois).
KASVISCURRY
1 porkkana
150-200 g kesäkurpitsaa
1 paprika
1-2 rkl gheetä (kirkastettua voita) tai öljyä
1 valkosipulinkynsi
1-2 tl juustokuminaa
1-2 tl korianteria
1-2 tl kurkumaa
2 tl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
suolaa
vettä
Kuori ja paloittele kasvikset sopiviksi suupaloiksi. Kuumenna ghee tai öljy kattilassa, puserra joukkoon valkosipuli ja lisää mausteet sekä pieni tilkka vettä.
Lisää porkkanat ja anna niiden hautua lähes kypsiksi. Lisää loput kasvikset ja hauduta, kunnes ne ovat kypsiä mutta napakoita. Lisää tarvittaessa hieman vettä.

| Curry tuossa etuoikealla. |
2.8.2011
Tuoremustaherukkapiiras
Kokeilin ensimmäistä kertaa raakaruokaa. Olivia-lehdessä oli muutaman jälkiruoan resepti, ja valikoin niistä kokeiluun tuoremustikkapiiraan. Kauppareissulla mustikat vaihtuivat mustaherukoihin, ja mielestäni ne toimivat aivan yhtä hyvin kuin mustikat. Piiras on nopea tehdä ja säilyy jääkaapissa ainakin seuraavaan päivään.
Maistaessa hieman jännitti, vaikka noista raaka-aineista ei mitään huonoa voikaan saada aikaan. Maku oli siis hyvä, ja rahatilanteen salliessa aion tehdä tätä uudestaan (pähkinät ovat hintavia ainakin meidän lähimarketissamme). Maapähkinävoi maistui ehkä aavistuksen liian paljon, mutta senhän voi korvata cashewpähkinävoilla ensi kerralla.
TUOREMUSTAHERUKKAPIIRAS
Pohja:
3 dl kuorittuja manteleita
3 dl macadamia- tai cashewpähkinöitä
6-8 kivetöntä taatelia
1 dl omenaraastetta
½ tl kanelia
1 rkl hunajaa
Täyte:
1 1/4 dl cashew- tai maapähkinävoita
½ dl vettä
1 limetin raastettu kuori (tämän jätin pois)
2-3 limetin mehu
½ dl intiaanisokeria (laitoin ½ dl hunajaa)
3 dl mustaherukoita
2 rkl raakasuklaarouhetta (tai tummaa suklaata)
Mittaa mantelit ja pähkinät monitoimikoneen kulhoon. Jauha tasaiseksi. Lisää muut aineet aj pyöräytä, kunnes seoksesta muodostuu tasainen, kiinteä pallo. Painele taikina piirakkavuokaan.
Sekoita maapähkinävoin joukkoon vesi, (hyvin pestyn limetin kuoriraaste,) limetin mehu ja intiaanisokeri (tai hunaja). Levitä pohjan päälle.
Ripottele pinnalle jäisiä mustaherukoita ja suklaarouhetta.

9.7.2011
Raparperi-mansikkajuustokakku
Tiedossa oli tärkeä kahvihetki ystäväisen kanssa, ja heräteostosraparperit pääsivät tähän juustokakkuun, jonka reseptin otin Kinuskikissalta. Toisin kuin Kinuskikissa, tein kakun perinteisessä järjestyksessä. Raparperit menivät keitettäessä aivan muhjuksi, mutta se ei vaikuttanut niinkään makuun kuin suutuntumaan. Maku oli kuitenkin niin hyvä, että teen tätä taatusti toistekin, ehkä kuitenkin eri pohjalla (suklaapohja voisi sopia tähän). Dominopohja tuppasi hiukan murenemaan ja kakkupalaa oli vaikea siirtää tarjoiluastialta lautaselle.
RAPARPERI-MANSIKKAJUUSTOKAKKU
Pohja:
200 g mansikkadominoita
75 g voita
Raparperikiisseli:
500 g raparperia
2 ½ dl sokeria
½ dl maissitärkkelystä
Täyte:
5 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria
2 valkuaista
200 g valkosuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl sitruunamehua
1 rkl vettä
Koristeluun:
n. 1 l mansikoita
Tee ensin raparperikiisseli: kuori raparperit ja leikkaa ne paloiksi. Laita raparperit kattilaan sokerin kanssa ja keitä viitisen minuuttia tai kunnes raparperit ovat hiukan pehmenneet. Ota kattilasta ½ dl keitettäessä irronnutta nestettä ja sekoita siihen maissitärkkelys. Kaada neste takaisin kattilaan ja jatka keittämistä n. minuutti. Anna jäähtyä.
Murskaa keksit tehosekoittimessa ja sekoita niihin sulatettu voi. Pingota kakkuvuoan pohjan ja reunojen väliin leivinpaperi ja painele keksinmuruseos vuoan pohjalle.
Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Mausta kuohukerma vaniljasokerilla ja vaahdota. Erottele valkuaiset ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikrossa. Notkista tuorejuusto ja sekoita se valkosuklaasulaan.
Sekoita kermavaahto, raparperikiisseli, valkuaiset ja valkosuklaa-tuorejuustoseos keskenään.
Laita sitruunamehu ja vesi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Anna jäähtyä hiukan ja sekoita ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytteeseen.
Irrota mansikoista kannat ja puolita ne. Peitä kakun pohja mansikanpuolikkailla.
Levitä täyte pohjan päälle ja koristele mansikoilla. Laita jääkaappiin hyytymään vähintään muutamaksi tunniksi.

7.7.2011
New York Cheesecake
Jonakin päivänä lähden New Yorkiin. Realistisesti ajateltuna matka toteutuu ehkä parinkymmenen vuoden päästä, mutta sitä odotellessa olen yrittänyt päästä amerikkalaiseen tunnelmaan tällä uunissa paistettavalla juustokakulla, joka on helppo tehdä ja todella ihanan makuinen. Reseptin otin Me Naisista. En halunnut ottaa listeriariskiä vadelmien kanssa (tiedättehän ulkomaiset pakastevadelmat), joten tein niistä melbaa tarjottavaksi kakun kanssa.
NEW YORK CHEESECAKE
175 g digestivekeksejä
30 g voita
1 sitruunan kuori
600 g Philadelphia-juustoa
3 munaa
1 rkl vaniljasokeria
1 dl sokeria
Pinnalle:
3 dl vadelmia
(tomusokeria)
Murskaa keksit ja sekoita niihin sulatettu voi. Raasta sitruunasta ohut keltainen kuorikerros. Vatkaa juusto, munat, sokerit ja kuoriraaste yhteen. Kaada seos keksipohjalle ja paista uunissa 50-60 minuuttia, kunnes kakun pinnalle ilmestyy ruskeita pilkkuja. Anna kakun jäähtyä. Siirrä kakku kylmään vähintään kahdeksaksi tunniksi ennen tarjoamista.
Vadelmamelban tein keittämällä pakastevadelmia muutaman minuutin, paseeraamalla ne siivilän läpi (poistaa ainakin enimmät siemenet kastikkeesta) ja sekoittamalla niihin maun mukaan tomusokeria.
5.7.2011
Nakkipiirakat
Kaikki Kalliossa ja etenkin Torkkelinmäellä aikaa viettäneet tietävät Avikaisen leipomon. Sieltä saa vaikka mitä ihanaa, mutta suosikkini on nakkipiirakka. Valitettavasti Avikainen on keskikesällä kiinni, joten piirakoita piti tehdä itse. Taikinaresepti on Pastanjauhajilta ja nakkisovellus omasta päästä. Koemielessä laitoin kahteen piirakkaan nakin ympärille myös pekonia.
Itse vietin pahaksi onneksi kasvisruokaviikkoa juuri piirakoidentekoaikaan, mutta luotettava raati rankkasi piirakat vähintään yhtä hyviksi kuin Avikaisen. Voin siis taputella itseäni selkään ja lisätä muutaman sulan hattuuni!
NAKKIPIIRAKAT (n. 16 kpl)
Taikina:
6 dl maitoa
50 g hiivaa
2 rkl öljyä
2 rkl sokeria
1 rkl suolaa
n. 14 dl hiivaleipäjauhoja
Täyte:
16 nakkia
32 siivua juustoa
(pekonia)
Paistamiseen:
n. 1 l rypsiöljyä
Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää öljy, sokeri ja suola sekä jauhot vähitellen. Alusta kimmoisa taikina ja anna sen kohota liinan alla n. 40 minuuttia.
Kumoa taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja jaa se kahtia. Jaa molemmat palat vielä kahdeksaan osaan. Pyöritä palat palloiksi ja kaulitse nakinmentäviksi paloiksi. Laita jokaiselle palalle kaksi viipaletta juustoa ja nakki (käärittynä pekoniin). Sivele palasen reunat vedellä ja taita kiinni. Rypytä haarukalla. Anna piirakoiden kohota liinan alla öljyn kuumentamisen ajan.
Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa 180 asteeseen (me mittarittomat voimme testata kuumuutta taikinapalalla: öljy on sopivan kuumaa, kun taikinapala nousee pintaan ja ruskistuu n. minuutissa). Pistele piirakat haarukalla ja laske ne yksi kerrallaan öljyyn reikäkauhan avulla. Kun alapuoli on ruskistunut, käännä piirakka ja paista toinenkin puoli.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)